maanantaina, kesäkuuta 26, 2017

Kesäloma!


Tänään on kesälomani ensimmäinen päivä. Etukäteen olin suunnitellut suuntaavani heti mansikanpoimintaan, mutta alkukesän viileyden ansiosta mansikat eivät vielä olekaan kypsiä, joten täytyy malttaa odottaa tovi. Oma piha kaipaisi puutarhatöiden tekijää. Nyt kuitenkin ulkona sataa niin paljon, ettei pihapuuhiin ole innostusta. Taidankin aloittaa lomani siivouspäivällä sisällä.




Juhannus sujui perinteisesti ystävien seurassa, heidän luonaan on kokoonnuttu varmasti jo yli kymmenenä juhannuksena. Ohjelmassa oli kesäkisailuita, eli tynnyrin päällä kävelyä ja puujalkakävelyä sekä rentoutumista paljussa ja saunassa sekä grilliruokaa. Pääsinpä ratsastamaankin viidentoista vuoden tauon jälkeen.


Viime viikolla leivoin suklaakakun, jonka vein työkaverien kahvihetkeä ilahduttamaan. Leipominen on kivaa, mutta minun ja miehen kahdestaan ei kannata jatkuvasti herkkuja syödä, joten kiva viedä näitä tuotoksia muillekin. Tässä kakussa kokeilin useampia, browniepohjaa, suklaamoussetäytettä ja kuorrutus on suklaaganachea. Koristeluun halusin överikakkutyyliä ja aika kiva tulikin. Koristeena on kirsikoita, pensasmustikoita, suklaapalloja sekä itsetehtyjä marenkeja ja valkosuklaalastuja.

maanantaina, kesäkuuta 05, 2017

Varpaille lämmikettä

Nämä sukat pääsivät puikoille jo talvella, mutta päättelin ne vasta viikonloppuna. Voisi kyllä todeta, että vaikka on kesäkuu, on ihan sopiva aika käyttää polvimittaisia villasukkia! Kesämekolle sen sijaan ei vielä ole ollut tarvetta, mutta olen toiveikas, että sekin hetki vielä koittaa.

Aiemmin en tykännyt yhtään neuloa kirjoneuletta, mutta lieneekö hermoni kehittyneet vai mistä on kyse, mutta nämä ovat jo kolmannet puikoiltani valmistuneet kirjoneulesukat muutaman kuukauden sisällä. Joulun alla neuloin adventtisukat, äitini sai äitienpäivälahjaksi mansikkakuvioiset sukat ja nyt valmistuivat nämä. Mansikkasukat neuloin oman mallin mukaan, pitäisikin muistaa napata niistä kuva, kun en niitä ennen lahjan antoa huomannut kuvata. 

Osaksi kirjoneuleissa on minulla tökkinyt jatkuva mallin seuraamisen tarve. Neulominen kun on minulle rentoutumista, eikä siihen kuulu jatkuva ohjeen silmäily. Nyt olen huomannut, että näitä malleja, joissa ei koko ajan tarvitse mallia tuijottaa ja laskea, onkin paljon. Suurin osa näiden neulomieni sukkien kuvioista ei edellytä jatkuvaa mallin seuraamista, itse asiassa vain adventtisukissa oli jokin herkeämätöntä laskemista edellyttävä kuvio. Toinen juttu, joka on laskenut on kirjoneuleintoani, on pääteltävien langanpäiden määrä. En usko olevani yksin tämän tylsyysajatuksen kanssa. Langanpäiden päättely on ainakin minulla se puuha, joka saattaa viedä yhtä pitkän ajan, kuin itse neulominen, ei toki aktiivista työaikaa, mutta kun lasketaan päivät ja viikot... Näissä sukissa langanpäiden määrää onneksi rajoitti pieni värivaihtelu.



Sukkieni malli on Niina Laitisen Ystävänpäiväsukat omiin jalkoihin sovellettuna. Lankana on Novitan Nalle, puikot 3,5mm. Alkuperäisestä ohjeesta jätin sekä varresta, että jalkaosasta yhden kuvion pois, muutoin sukista olisi tullut jalkoihini liian isot. Johtunee lähinnä suht löysästä neulekäsialastani, jalkani ovat ihan normikokoa 38.

En ole neulonut pitkään aikaan kolmiohuivia, joskus muutama vuosi sitten pitsiset kolmiohuivit olivat suosikkineuleitani. Ehkä nyt olisi aika kokeilla sellaisen neulomistakin pitkästä aikaa. Saapa siis nähdä mitä puikoiltani seuraavaksi valmistuu ja milloin päättelykeiju ehtii hoitaa viimeistelyn.