Paholaisen hillo

Pian on marjojen säilömisen aika, mansikat ja mustikat alkavat kypsyä ja pääsevät purkkeihin, pulloihin ja rasioihin. Pesinkin jo pakastimen valmiiksi odottamaan marjoja. Aloitin säilöntäkauden kuitenkin toisenlaisella herkulla, nimittäin paholaisen hillolla. 

Kävin ostoksilla Pehtorskassa, mistä saa vihannekset suoraan kasvihuoneesta ja vieläpä hyvin edullisesti. Ostinkin reilusti tomaatteja, paprikoita ja chilejä. Niistä keittelin herkullista, makeaa chilihilloa, joka sopii lisukkeeksi suolaisille ruuille. Perinteisesti tätä taidetaan tarjota vuohenjuuston seurassa. Oma suosikkiyhdistelmäni on nyt hapankorppu, jonka päälle levitän pehmeää fetajuustoa, esim. Apetit -salaattijuusto pahvipakkauksesta, ja tähän päälle pari lusikallista paholaisen hilloa.

Resepti on Dansukkerin resepti hieman muunneltuna. Olen pitänyt muistakin Dansukkerin resepteistä, lopputulos on ollut aina hyvä. Siitä taas ei voi olla varma, kuinka tulista hillosta tulee, sillä sehän riippuu chilien vahvuudesta. Tämänkertainen hillo on aika mietoa, joten sitä voi lusikoida reilulla kädellä. Chileistä poistin osan siemenistä ja vaaleat osat sisältä, jos tykkää tulisesta, ne kannattaa jättää. 

Ainekset:
1 kg tomaatteja
400g (2kpl) punaista paprikaa
200g (4 vartta) kevätsipulia
15g (4 kynttä) valkosipulia
40g (5kpl) chiliä
10g (2tl) suolaa
1tl mustapippuria rouhittuna
2tl kuivattua oreganoa
0,5dl etikkaa
300g hillosokeria
  
Poista tomaateista kannat, laita ne kattilaan ja soseuta sauvasekoittimella. Pilko paprikat pieniksi kuutioiksi ja kevätsipulit renkaiksi. Pilko chilit pieneksi. Lisää mausteet ja etikka kattilaan. Keitä kevyesti poreillen 20 minuuttia. Lisää hillosokeri ja keitä vielä 15min. Purkita kuumennettuihin lasipurkkeihin. 

Kesäpäivä Karviassa

Kävin siskoni kanssa kesäretkellä Anne Mattilan taidekahvilassa Karviassa. Olikin tosi kiva retkikohde! Alueella oli kahvila vanhassa torpassa, sekä monta muuta rakennusta, joissa oli esillä Anne Mattilan maalauksia. Kahvilassa oli tarjolla monenlaista makeaa ja suolaista leivonnaista.

Maalauksissa oli pääosin suomalaista luontoa. Minun silmiäni viehätti erityisesti kolmen maalauksen sarja, jossa kuvattiin suomaisemaa sumun keskellä, kauempaa katsoen maalaus näytti hyvin sumuiselta, mutta kun siirtyi katsomaan lähempää, alkoi yksityiskohtia erottua. 

Kahvilan ympäristön metsässä kiersi myös polku, jonka varrella oli maalauksia ja ajatelmia. Polun varrella oli sopivasti aseteltuna tuoleja ja penkkejä, joilla istahtaa ja katsella maalauksia ja maisemia.  Pihan reunalla oli lampi ja sen vierellä aitaus, jossa majaili karitsoita ja minipossu. Pihapiirissä oli paljon inspiroivaa katseltavaa ja rakenteilla näytti olevan taas jokin uusi rakennus. 

Kesäloma!

Tänään on kesälomani ensimmäinen päivä. Etukäteen olin suunnitellut suuntaavani heti mansikanpoimintaan, mutta alkukesän viileyden ansiosta mansikat eivät vielä olekaan kypsiä, joten täytyy malttaa odottaa tovi. Oma piha kaipaisi puutarhatöiden tekijää. Nyt kuitenkin ulkona sataa niin paljon, ettei pihapuuhiin ole innostusta. Taidankin aloittaa lomani siivouspäivällä sisällä.

Juhannus sujui perinteisesti ystävien seurassa, heidän luonaan on kokoonnuttu varmasti jo yli kymmenenä juhannuksena. Ohjelmassa oli kesäkisailuita, eli tynnyrin päällä kävelyä ja puujalkakävelyä sekä rentoutumista paljussa ja saunassa sekä grilliruokaa. Pääsinpä ratsastamaankin viidentoista vuoden tauon jälkeen.

Viime viikolla leivoin suklaakakun, jonka vein työkaverien kahvihetkeä ilahduttamaan. Leipominen on kivaa, mutta minun ja miehen kahdestaan ei kannata jatkuvasti herkkuja syödä, joten kiva viedä näitä tuotoksia muillekin. Tässä kakussa kokeilin useampia, browniepohjaa, suklaamoussetäytettä ja kuorrutus on suklaaganachea. Koristeluun halusin överikakkutyyliä ja aika kiva tulikin. Koristeena on kirsikoita, pensasmustikoita, suklaapalloja sekä itsetehtyjä marenkeja ja valkosuklaalastuja.

Varpaille lämmikettä

Nämä sukat pääsivät puikoille jo talvella, mutta päättelin ne vasta viikonloppuna. Voisi kyllä todeta, että vaikka on kesäkuu, on ihan sopiva aika käyttää polvimittaisia villasukkia! Kesämekolle sen sijaan ei vielä ole ollut tarvetta, mutta olen toiveikas, että sekin hetki vielä koittaa.

Aiemmin en tykännyt yhtään neuloa kirjoneuletta, mutta lieneekö hermoni kehittyneet vai mistä on kyse, mutta nämä ovat jo kolmannet puikoiltani valmistuneet kirjoneulesukat muutaman kuukauden sisällä. Joulun alla neuloin adventtisukat, äitini sai äitienpäivälahjaksi mansikkakuvioiset sukat ja nyt valmistuivat nämä. Mansikkasukat neuloin oman mallin mukaan, pitäisikin muistaa napata niistä kuva, kun en niitä ennen lahjan antoa huomannut kuvata. 

Osaksi kirjoneuleissa on minulla tökkinyt jatkuva mallin seuraamisen tarve. Neulominen kun on minulle rentoutumista, eikä siihen kuulu jatkuva ohjeen silmäily. Nyt olen huomannut, että näitä malleja, joissa ei koko ajan tarvitse mallia tuijottaa ja laskea, onkin paljon. Suurin osa näiden neulomieni sukkien kuvioista ei edellytä jatkuvaa mallin seuraamista, itse asiassa vain adventtisukissa oli jokin herkeämätöntä laskemista edellyttävä kuvio. Toinen juttu, joka on laskenut on kirjoneuleintoani, on pääteltävien langanpäiden määrä. En usko olevani yksin tämän tylsyysajatuksen kanssa. Langanpäiden päättely on ainakin minulla se puuha, joka saattaa viedä yhtä pitkän ajan, kuin itse neulominen, ei toki aktiivista työaikaa, mutta kun lasketaan päivät ja viikot... Näissä sukissa langanpäiden määrää onneksi rajoitti pieni värivaihtelu.

Sukkieni malli on Niina Laitisen Ystävänpäiväsukat omiin jalkoihin sovellettuna. Lankana on Novitan Nalle, puikot 3,5mm. Alkuperäisestä ohjeesta jätin sekä varresta, että jalkaosasta yhden kuvion pois, muutoin sukista olisi tullut jalkoihini liian isot. Johtunee lähinnä suht löysästä neulekäsialastani, jalkani ovat ihan normikokoa 38.

En ole neulonut pitkään aikaan kolmiohuivia, joskus muutama vuosi sitten pitsiset kolmiohuivit olivat suosikkineuleitani. Ehkä nyt olisi aika kokeilla sellaisen neulomistakin pitkästä aikaa. Saapa siis nähdä mitä puikoiltani seuraavaksi valmistuu ja milloin päättelykeiju ehtii hoitaa viimeistelyn.

Voikukat purkkiin

                        

Keltainen väri pihamaalla ei ilahduta silmiäni, voikukan keltainen varsinkaan. Yleensä voikukkia tulee revittyä maasta lehtineen ja juurineen ja viskattua jonnekin pihan perälle. Nyt kuitenkin näin jossain lehdesssä ohjeen voikukka-marmeladiin. Päätin, että tätä pitää kokeilla, sen verran hullulta kuulosti. Ja vielä hullummalta tuntui nyppiä voikukista huolellisesti vain keltaisia terälehtiä! 

Minun käsissäni ohje jalostui voikukkasiirapiksi, jota voi lorauttaa vaikka jäätelön päälle tai teehen. Tästä määrästä voikukkaa tulee siirappia liki litra, joten jos ei pihamaasi ole yhtä satoisa kuin minun tämän keltaisen kasvin suhteen, niin vähemmälläkin määrällä pääsee makuun. Maku on positiivisella tavalla voikukkainen, vaikea kuvailla paremmin.

Ainekset:
8 dl voikukan terälehtiä
1/2 sitruunan raastettu kuori
1 l vettä
8 dl hillosokeria
1/2 sitruunan raastettu kuori
1/4 dl sitruunan mehua

Laita voikukan terälehdet ja puolikkaan sitruunan kuori kulhoon, kaada päälle kiehuvan kuuma vesi. Anna hautua tunti. Siivilöi terälehdet pois, lisää sokeri, loppu sitruunan kuori ja mehu. Keittele hiljakseen vajaa puoli tuntia ja purkita kuumennettuihin lasipurkkeihin.

Luminen vappu

Olen koko kevään odottanut kesää, valoa ja lämpöä. Ankean talven loppumista. Tämä talvi on tuntunut henkisesti pitkältä ja synkältä, vaikka pakkasta ja lunta ei ole paljoa ollutkaan. 

Olen odottanut lehtien avautumista puiden oksiin ja kukkien puhkeamista kukkaan. Vappu on usein tuntunut kesän alulta, kun talven jälkeen tarkenee mekossa ulkona ja jäätelökioskit avautuvat. Tänään kesä tuntuu kovin kaukaiselta. Aamulla makasin sängyssä ja katselin lumisadetta ikkunasta. Lunta on maassa varmaan enemmän kuin tammikuussa. 

Päätin kuitenkin, että kaikesta huolimatta munkit kuuluvat vappuun. Nämä munkit valmistuivat niin nopeasti, että aamupala kera herkullisten tuoreiden munkkien oli valmis alle tunnissa.

Pikamunkit n.20 kpl

1,5 dl maitoa
1 kananmuna
0,5 dl sokeria 
Ripaus suolaa
0,5 tl kardemummaa
25 g voita sulatettuna
3,5 dl vehnäjauhoja 
1,5 tl leivinjauhetta

Sekoita kaikki aineet pikaisesti. Kuumenna rypsiöljy kattilassa. Paista munkit molemmin puolin kuumassa öljyssä, valuta talouspaperilla ja pyörittele sokerissa.

Munkkeja paistellessa tuli mieleeni muisto eräästä entisestä työpaikasta. Meillä oli tosi kiva työporukka ja pidimmekin myyjäisiä kerätäksemme rahaa yhteiseen hyvään. Vapun aikaan valmistimme simaa saaveittain ja munkkitalkoot alkoivat aamulla viiden jälkeen. Yhdessä oli hauskaa puuhastella!

Supermessut

Piipahdin eilen Tampereen Supermessuilla ajatuksenani hakea ideoita kesäksi puutarhaan. Samalla kiersin muutkin hallit ja tuntui, että katseltavaa oli jopa liikaa, jos halusi koko Supermessut kiertää. Kotimaan matkailu -osasto oli esillä päähallissa. Niin paljon olisi kivoja kesätapahtumia ja kohteita käytäväksi päivämatkan päässä. 

Pihamme kasvaa lähinnä rikkaruohoa,  joten jotain muuta olisi syytä saada tilalle. Kuntta vaikuttaisi hyvältä ja vaivattomalta vaihtoehdolta, sitä ei tarvitse leikata kuten nurmikkoa, mutta mitenkähän kuntta kestää jatkuvaa auringonpaahdetta? Harmittaisi todella, mikäli vaivalla tehty ja kallis pihamaa olisi seuraavana kesänä ruskeaksi kuivunut varpumatto. 

Puutarhaosion keskelle oli tehty inspiroivia istutuksia kujaksi. Miten suloiselta pieni pupupatsas näyttikään kaunokaisten vieressä. Tosin omalla pihalla pomppivat ihan oikeat rusakot, joille maistuu ihan kaikki tulppaanin sipuleista lähtien. Mutta jonkinlaisia pieniä betonifiguureita voisin omalle pihallenikin sommitella. 

Pääsiäisen narsissit

Pääsiäinen on minulle kevään alku, ajankohta, jolloin voi jo alkaa valmistautumaan kesään. Tosin tänä vuonna säät kääntyivätkin talvisiksi, lämpötila on pakkasen puolella ja lunta maassa. Toivottavasti pian kuitenkin päästään keväisempiin lämpötiloihin ja voi alkaa puuhailla puutarhatöiden parissa. 

Keväiset narsissit tarkenevat ulkona juuri ja juuri paleltumatta. Näitä narsisseja jouduinkin suorastaan metsästämään, kun kaikki muutkin pikkukaupungissamme taisivat haluta näitä samaan aikaan. Omani sain vasta kolmannesta käymästäni kaupasta terassiani somistamaan.

Lapsuudessani mummulassa oli savinen kana, joka kätki sisälleen suklaamunat. Kanan alle kurkistaminen oli hauskaa, kun sieltä saimme serkkujen kanssa kukin oman yllätyksen sisältävän suklaamunamme. Silloin suklaamunien sisällä oli usein sormuksia. Muutama vuosi sitten ilahduin, kun näin saman tyylisen, vaikkakin lasisen kanan kaupan hyllyllä. Tämä piilottelee minun kodissani pääsiäisen aikaan suklaisia herkkuja.

Porkkanakakku

Muutama vuosi sitten olin viemässä porkkanakakkua työpaikan kahvipöytään. Laitoin kakun paperikassiin pyörän ohjaustankoon ja lähdin polkemaan. Kun ylitin rotvallin reunan, hupsista vaan, paperikassista hajosi pohja ja kakku tippui maahan. Onneksi oikein päin ja onneksi olin suojannut vuoan hyvin kelmulla!

Nostin vuoan maasta, laitoin sen  pyöräntarakalle ja kiinnitin mustekalakuminauhoin. Matka jatkui, kunnes tuli kuoppa kadussa vastaan ja kakkuni tipahti maahan. Luojan kiitos, edelleen oikein päin! Nostin vuoan jälleen maasta. Totesin, että paras pitää sitä kädessä ja jatkoin pyöräilyä. Matkalla tuli vielä jyrkänpuoleinen ylämäki, jossa hieman horjahdin polkiessani kakku kädessä ja eiköhän se sitten tippunut maahan vielä kolmannen kerran.

Hyvällä tuurilla edelleen kakku tippui edelleen oikein päin kelmut turvallisesti ympärillään. Tällöin vihdoin uskoin, että minun on paras kävellä loppumatka, koska porkkanakakku ei enää neljättä pudotusta kestäisi. Porkkanakakku pääsi siis kahvipöytään, mutta irtopohjavuoka kolhiintui soikeaksi ja lommoille.

Porkkanakakku on hämmentävä leivonnainen, miten tavallinen juures voi muuttua muutaman muun aineksen kera herkulliseksi kakuksi? Tässä reseptissä on vieläpä voin sijaan öljyä. Eli siis juureksia ja pehmeitä rasvoja, melkein terveellinen kakku siis!

Ainekset:
350 g porkkanaa raastettuna
2 dl rypsiöljyä
4 kananmunaa
4 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1 tl kanelia
Ripaus suolaa

Kuorrute:
25 g voita sulatettuna
75 g maustamatonta tuorejuustoa
250 g tomusokeria

Mittaa kulhoon porkkanaraaste, öljy ja kananmunat. Vatkaa vaaleaksi sähkövatkaimella. Lisää yhdistetyt kuivat aineet ja sekoita taikinaksi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa noin 50 minuuttia. Kokeile kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä. Sekoita kuorrutteen aineet keskenään ja levitä kakun päälle. Porkkanakakku vain paranee oltuaan yön yli jääkaapissa vetäytymässä.

Saapa nähdä millaisia kommelluksia on huomisaamuna tiedossa, kun vien kakun työkavereilleni kahvihetken herkuksi. Aika liukasta saattaa ainakin olla, joten täytyy kävellä varovaisesti!

Mohairneule

Joskus mulla oli periaatteena, että mun täytyy neuloa itselleni ainakin yksi neuletakki tai -pusero täytyy vuoden aikana. Tässä ehti olla muutama välivuosi, jolloin tämä tavoite ei täyttynyt. Tänä syksynä kuitenkin innostuin taas neulomaan enemmän ja tein neuletakin itselleni.

Halusin tehdä rennon ja hieman pidemmän mallisen neuletakin. Ajattelin tämän neuleen käytettäväksi aukinaisena, joten en tehnyt mitään nappilistaa tai muuta kiinnitystä.  Hihat jätin lyhyehköiksi, ne ulottuvat puoliväliin käsivartta.

Lankoja on kaappeihin kertynyt, joten kauppaan minun ei tarvinnut lähteä. Neuloin tämän takin langoista, jotka olen saanut synttärilahjaksi kuusi vuotta sitten. Onneksi langat eivät pilaannu, vaikka odottelisivatkin kaapissa tovin ja toisenkin! Lankana on Novitan Rose Mohair, jota kului vain 
vajaa 200 g eli neljä kerää. Uskomattoman riittoisaa lankaa siis. Neuloin 5 mm puikoilla, koska neulekäsialani on löysää ja siksi valitsen aina pienemmät puikot kuin langalle suositetaan.

Silmukkamääriin otin osviittaa Kalastajan vaimon Puno -neuletakista. Neuloin kuitenkin helmaan ja hihansuihin, sekä etuosan reunoihin ainaoikeaa, jotteivät ne kiertäisi niin helposti. Hihojakin hieman istutin olkasaumoihin. 

Tämä on ollut talven käytetyin vaatteeni, joten olen tyytyväinen, että sain puikot taas napattua käteeni tauon jälkeen. Kuvastakin jo erottuu pientä käytön jälkeä tässä neuleessa. Olen juuri aloittelemassa saman tyylistä neuletta toisesta langasta. Saapa nähdä milloin saan sen valmiiksi!

Puolukkasmoothieta kulhossa

Aikaisina työaamuina syön aamupalan bussissa matkalla töihin, mikropuuron eväskiposta ja juon teen termosmukista. Tänään kuitenkin sain heräillä ja tehdä aamutoimet rauhallisempaan tahtiin. Aamupalallekin oli aikaa pöydän äärellä paperi-Hesarin seurassa. Olen venyttänyt ruokakauppaan menoa, joten aamupala oli sitä mitä kaapista löytyy.

Smoothieen löytyy ainekset aina, siihen kun voi laittaa melkein mitä vaan. Tänään kulhoon päätyi cashewpähkinöitä, chian siemeniä, tattarihiutaleita, banaani, pari taatelia ja puolukoita. Oikein hyvin maistuva aamupalahan tästä tuli. Ripottelin päälle vähän pähkinöitä, siemeniä ja puolukoita, hauskempi syödä, kun on vähän suutuntumaa. Puolet söin heti, puolet pääsi evääksi töihin. Smoothiesta tuli vieläpä tammikuun teeman mukaisesti vegaaninen. En virallisesti osallistu vegaanihaasteeseen, mutta olen kuitenkin hieman kiinnittänyt huomiota siihen mitä lautaselle päätyy. Muutenkin kyllä syön hyvin pitkälti kasvisruokaa. Tämä sopii hyvin alkuvuoden terveellisyysteemaankin.

Oikeastaan nyt on kuivakaappiin kertynyt pakkauksia sitä sun tätä niin paljon, että koitan vältellä kaupassa käyntiä niin pitkään kuin mahdollista. Vaikka ensi vilkaisulla näyttäisi siltä, että jääkaappi on liki tyhjä, aina kuitenkin pienellä luovuudella saa useammankin ruuan rakennettua. Pari päivää sitten olisi ollut mahtavat pakkassäät pakastimen pesua varten, mutta en sattumalta ollut tällöin kotona, joten pakastin jäi siis sulattamatta silloin. Nyt onkin hyvä aika syödä myös pakastin tyhjäksi pesua varten. Kesällä poimittuja marjoja on vielä runsaasti jäljellä pakastimessa. 

Kymmentuhatta askelta

Kerroin, etten harrasta uudenvuodenlupauksia. Kuitenkin yleensä joulun jälkeen minulle tulee innostus elää terveellisemmin ja liikkua enemmän. Näin ehkä käy monelle muullekin, johtuuko tämä sitten jouluisesta suklaakonvehtikuurista vaiko naistenlehtien otsikoista, mene ja tiedä. 

Kävelen työpäivinä matkat kotoa bussille ja takaisin, reippaan kilometrin per sivu. Lisäksi työssä olen liikkeellä lähes koko ajan, kuitenkaan en tätä varsinaiseksi liikunnaksi laske, vaikka askelia kertyykin. Muu liikkumiseni on kausittaisempaa. 

Innostun aina hetkeksi jostain lajista, mutta syystä tai toisesta mikään laji ei ole säännölliseksi harrastukseksi, harmi kyllä, päässyt muodostumaan. Olen kokeillut monia ryhmäliikuntatunteja: Testattuna on lähes kaikki Les Mills -tunnit ja monet muut mitä kuntokeskusten valikoimissa on. Salilla olen käynyt myös, mutta ei siihenkään ole rutiinia päässyt muodostumaan. 

Viime kevään kävin viikottain astangajoogassa, mutta valitettavasti tunnit olivat suhteellisen pitkän matkan päässä ja siksi niille pääsemisestä tuli enemmän rasite kuin ilo. Sinänsä astangajooga on lajeista se, jonka kokeilusta olen saanut eniten. Ohjaaja tunneilla oli todella hyvä, rauhallinen, mutta samalla innostava. Monilla ryhmäliikuntatunneilla olen kyllästynyt siihen, että samaa sarjaa toistetaan ja toistetaan, mutta näillä astangajoogatunneilla oli paljon etenevämpi tunnelma.

Lenkkeily on sitten muodostunut "mun lajikseni". Se ei ole samalla tavalla aikatauluista kiinni, kun ryhmäliikunnat tai vaadi kotoa muuhun pisteeseen hakeutumista kuin salille meno. Lenkille on helppo lähteä ilman suunnittelua yksin tai välillä on kiva sopia lenkkitreffit kaverin kanssa. Vuosien varrella on vauhti vaihdellut kävelystä juoksuun. Lenkkimatkat ovat olleet lyhyitä tai vähän pidempiä. Välillä olen lenkkeillyt lähes joka päivä ja joskus on tullut taukoa viikkoja, jos ei kuukausiakin. 

Tammikuun ensimmäisenä päivänä päätin, että yrittäisin joka päivä kävellä vähintään kymmenentuhannen askeleen edestä. Kotona ja töissä liikuttuja askelia en laske, vaan tavoitteeni siis on lähteä lenkille joka päivä. Viikko on nyt takana ja ainakin tämä on toteutunut, myös näinä muutamana reippaamman pakkasen päivänä. Eilen sain lenkkiseurakseni toisen siskoni. Teimme lenkin ihanan lumisissa maisemissa auringon paistaessa kirkkaasti.

Kevättunnelmissa

Omakotitaloasujana olen kiinnostunut puutarhajutuista, vaikka omaa pihaa vielä koristavat lähinnä rikkaruohot. Haaveilen, että vielä jonakin kesänä pihamaani on rauhoittava keidas kauniiden istutusten, upeiden havukasvien ja  kiviaiheiden kera. Tähän on vielä hyvin pitkä matka, mutta hetkeksi vaivun aina unelmiin ja olen ajattelematta miten kaukana tuosta keidastunnelmasta vielä ollaan.

Seuraan muutamaa puutarhablogia ja huomasin, että niissä eletään jo vahvasti kevättunnelmissa. Inspiroiduin sitten itsekin hieman miettimään tulevaa kesää ja pihamaatani, vaikka pakkanen paukkuu ulkona parissakymmenessä asteessa. Avainsanojani oman pihan suhteen voisivat olla helppohoitoisuus, havut, kivikkokasvit ja erilaiset heinät. Eipä tosin sellaista kaunista puutarhaa taida ollakaan, jolle ei mitään tarvitsisi tehdä, mutta kun pinta-alaakin pihamaalla on, niin kovin paljon jatkuvaa nyppimistä ja kitkemistä vaativia istutuksia en halua.

Sain käsiini muutaman siemenluettelon ja selailin minkä kasvien siemeniä voisin tilata ja kasvattaa. Näissä luetteloissa olikin monien kasvien siemeniä, joita olen nähnyt lähinnä valmiina taimina puutarhamyymälöissä. Jospa kokeilisin kasvattaa joitakin näistä itse. Erityisesti kiinnostuin heinäkasveista, niissä onkin koossa ja värissä paljon vaihtelua.  Ei kai pihassa ole pakko olla varsinaisia kukkivia perennoja? Minulle riittäisi kukiksi kesäkukat ruukuissa. Heinäkasveista voisin kokeilla vaikka jopa puolitoista metriä korkeaksi kasvavaa elefanttiheinää tai yhtä korkeaa pampaheinää. Myös matalampi nuokkugammaheinä ja hopeaheinä sopisivat pihalleni.

Kesää kaipaillessa kuviin pääsivät tänään joululta kukkivat skimmia ja amaryllis. Nämä onkin kuvattu talvilomaillessani muutaman päivän lapsuusmaisemissani. Näillä pakkasilla ei oikein ulkokuvia tohdi ottaa, joten kuvailut jää sisätiloihin. Mutta kyllä ulkonakin on tarjennut sen verran käydä, että veimme ruokaa pikkulinnuille lintulaudalle ja peuroille pellon reunaan.

Vuoden aloitus

Vuoden vaihtuessa on aika muistella mennyttä vuotta. Vuodet eivät toistu samanlaisina toistensa jälkeen, elämässä on hyviä aikoja ja joskus niitä vähemmän hyviä hetkiäkin. Positiivisesta ajattelusta saa niin paljon voimaa, joten mieluummin ajattelen niitä hyviä asioita, joita on onneksi paljon, paljon enemmän kuin huonoja. Kaiken kaikkiaan siis olen tyytyväinen vuoteen 2016. 

Mistä olen kiitollinen? Kenen kanssa vietin aikaa mukavissa merkeissä? Missä hauskoissa paikoissa tuli käytyä? Mitä uutta opin? Mikä sai minut hyvälle tuulelle? Milloin koin onnistuneeni? Nämä kysymykset tuovat mieleeni monia ihania hetkiä perheen ja ystävien parissa, kivoja tapahtumia ja onnistumisia pienissä asioissa.

Olen jo monta vuotta sitten todennut, etten halua tehdä varsinaisia uuden vuoden lupauksia. Ei kai elämää pitäisi jaksottaa vuoden mittaisiin paloihin? Haluan ajatella joustavammin ja kokonaisvaltaisemmin. Aion muistaa pysähtyä hetkeen enemmän ja arvostaa kutakin päivää. Aion tarttua toimeen ja saada aikaan enemmän, sen sijaan, että käyttäisin aikani liikaan pohtimiseen ja suunnitteluun. Aion pitää hauskaa ja tehdä asioita mistä pidän.

Ainahan sitä voisi yrittää elää terveellisemmin, liikkua enemmän ja syödä paremmin. Nyt siis työnnän karkkikipon sivuun ja lähden lenkille tammikuiseen lumisateeseen.  

Tervetuloa vuosi 2017, olen valmis!