keskiviikkona, joulukuuta 28, 2016

Ulkoilua talvisäässä

Joulu on vietetty ja joulun jälkeinen arki on koittanut. Taas joulu meni ihan liian nopeasti! Sukulaisia tuli käytyä katsomassa ja tovin ehdin olla kotonakin, mutta tapaninpäivän iltana kotiin ajaessa tuli haikea tunne, että nytkö se joulu jo meni. 


Eilen totesin joulukuusen joutavan jo pois. Se oli alkanut varistaa neulasia pahasti, eipä ihme, koska kuusi haettiin joulukuun ensimmäisenä päivänä. Niinpä riisuin koristeet kuusen oksilta ja pilkoin oksat takkaan. Joulun aikaan ei tullut tehtyä tulta takkaan lainkaan, nyt kuusen oksat palavat halkojen lomassa. 


Tänään on ollut kirkas aurinkoinen päivä, pari astetta pakkasta ja pieni kerros lunta on tullut maahan meilläkin. Aamupalan jälkeen totesin, että nyt on paras lähteä ulkoilemaan. Joulun aikaan ei tullut liikuttua nimeksikään, kilometrejä kertyi vain auton mittariin. 


Kävelin muutaman kilometrin lenkin ihanassa talvisäässä. Nappasin matkalta pari kuvaa jäätyneestä jokimaisemasta. Vielä ei taida jää olla kovin kestävää. 

Ei kommentteja: