sunnuntaina, joulukuuta 18, 2016

18. joulukuuta: Joulun helpoimmat pikkuleivät

Arkiaamujeni aamupala on puuro marjoilla eväsrasiasta ja tee termosmukista. Hesarin luen tabletilta bussissa. Aika kaavoihin kangistunutta, mutta jopa tuttu bussikuski eräänä aamuna ihmetteli missä termosmukini on, kun sitä ei kädessäni ollut bussiin noustessa. Viikonloppuisin onkin kiva tehdä vähän monipuolisempi aamupala ja lukea lehti rauhassa. Yleensä teen mehua mehupuristimella ja jokin pikku jälkkärikin on kiva olla kahvin kanssa. Joskus tulee leivottua leipäkin aamulla. 




Näin joulun aikaan lisää tunnelmaa tekee kaneli- ja kardemummaripaus kahvin joukossa ja kynttilä. Nyt herkuksi pääsi pari wilhelmiina-pikkuleipää, joita leivoin perjantaina. 

Ainekset:

100 g voita 
1 dl sokeria
2 rkl siirappia
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa voi, sokeri ja siirappi hyvin sekaisin. Lisää jauhot ja leivinjauhe. Muotoile leivinpaperin päälle pellille pitkittäin 

kolmeksi tangoksi. Paista 175 asteessa noin 7 minuuttia. 
Leikkaa tangot vinoiksi viipaleiksi heti uunista otettuasi.


Nämä on herkulliseen makuunsa nähden ihan uskomattoman helppoja tehdä. Siis nopein ja yksinkertaisin pikkuleipäresepti ikinä. Jos wilhelmiinoista haluaa vielä jouluisemman makuisia, voi taikinaa maustaa joulun mauilla. Olen tehnyt näitä lisäämällä taikinaan jauhettua inkivääriä, joka sopii hyvin. 

Ei kommentteja: