tiistaina, elokuuta 21, 2007

Vitsi mikä neuleinto mulla on päällä... Tämä käytännöllinen kapistus neuloontui eilisen aikana alusta loppuun. Visioita seuraavista toteutettavista neuleista on miljoona, kun vaan osais päättää mitä seuraavaksi!
























Kauppakassi
Malli: Everlasting Bagstopper Knittyltä soveltaen
Lanka: Novita Tennessee, keränloppuja 128g
Puikot 2 1/2 pitkät ja 3 pyöröt


En halua ostaa muovista kertakäyttökauppakassia joka kauppareissulla. Aikaisemmat kestokauppakassini on olleet tylsiä vaaleita mainoskangaskasseja, lukuunottamatta yhtä itsetehtyä kahvipussikassia. Knittyn kiva neulottu kassi osui silmääni ja päätin toteuttaa.

Tein kassista huomattavasti ohjetta napakamman pienillä puikoilla, koska en halunnut sen venyvän ihan säkiksi, kun eihän sitä meikäläinen määräänsä enempää jaksa kantaakaan... Kahvat neuloin suoraan kiinni kassiin, ettei niihin tullut mitään erillisiä langanpäättelyitä, vaan sama lanka jatkuu koko ajan. Ajattelin, että kestää varmaankin paremmin.

Ilman sisältöä kassin korkeus on n.25 ja leveys 30 senttiä. Testipakkaukseen otin kaapista mehutölkin, kilon pussin porkkanoita, jäävuorisalaatin, makaronipussin ja muutaman säilyketölkin. Hyvin tuntui kassi kestävän, eikä roikkunut ihan maassa astikaan. Kyllä nyt kelpaa lähteä ruokakauppaan :)

sunnuntaina, elokuuta 19, 2007

Kun uusia neuleita ei ole valmiina, niin esittelen vanhoja...























Iineksen peitto
Malli: oman pään mukaan
Lanka: Novita Tennessee, kerä joka väriä, eli yhteensä n.300g
Puikot: 2 1/2

Tekaisin tämän peiton alkukesästä ennen Iineksen meille tuloa. Kun kerta Silverilläkin on oma neulepeitto, niin tarvitseehan Iineskin oman!

Oikeasti tällänen kissanpeitto on tosi kätevä, kummallakin kisulla on oma peitto aina mukana reissussa. Ei tarvi miettiä, et minkäs viltin mä kissalle nyt ottaisin kuljetuskoppaan tai näyttelyyn ja onpa sitten aina tuttuja hajuja viltissä mukana vieraissakin paikoissa.

Molempien kisujen peitot on läpikäynyt jo monta pesua, kuten tuosta Iineksen peitostakin huomaa. Ei ole tullut pingoteltua reunoja suoraan pesun jälkeen ja miksi tarvitsisikaan. Lähempää tarkastelua tuo peitto ei kestä muutenkaan, meni jossain vaiheessa kavennukset ja lisäykset vähän vinksin vonksin, enkä viitsinyt purkaa.

Puikoilla on tällä hetkellä vaaleansininen versio Sesame-neuletakista. Enää 10 senttiä toista hihaa neulottavana, niin kappaleet on valmiit. Haluaisin kokeilla tehdä takkiin itse puunapit, saa nähdä onnistunko...

perjantaina, elokuuta 10, 2007

Viisi kuukautta on kulunut siitä, kun viimeksi päivitin blogiani. En aio alkaa pitämään selittelyitä, miksi tauko on venähtänyt. Totean vaan, että kun aikaa on kulunut, niin kynnys tulla tänne kirjoittelemaan on kohonnut. Ajattelin jo, että muistankohan enää edes salasanaani tänne!


















Saimme perheenlisäystä alkukesästä, kun Iines muutti meille WestCoon´s kissalasta Silverin kaveriksi. Iineksellä on nyt ikää likimain 5 kuukautta, eli iso tyttö jo. Kissamme ovat puolisisaruksia, molemmilla on sama isä. Iines on osoittanut puutarhurin lahjoja: yritin kasvattaa parvekkeella herneitä ja pinaattia, mutta eräs pikku tuholainen kävi tärvelemässä viljelykseni. Basilika, joka pilkottaa kuvassa, säästyi, tais olla kissan makuun sopimatonta... Onneksi sen suurempia tuhoja ei neiti ole vielä saanut aikaan.



















Silverin suosikkipaikaksi on valikoitunut parvekkeen tähystelynurkka. Tästä näkee pihan tapahtumat hyvin. Välillä Iineskin haluaisi katsella maisemia, mutta Silverillä on kokoetu, joten Iines työnnetään tarvittaessa alas.

Neulomiset on kissanhoidon viedessä aikaa jääneet vähemmälle, mutta jotain olen yrittänyt nyhertää. Valmista ei kyllä ole juuri tullut.
























Ohje: Suuri Käsityölehti 6-7/2007
Lanka: Novita Tennessee, kulutus hiukan yli 3 kerää, mutta hiukan alle 300g(oliko ne päätellyt langanpätkät niin painavia?)
Puikot: 2 1/2 (juu, käsialani on todella löysää)

Tämä toppi valmistui lomani aikaan, eli silloin heinäkuussa, kun satoi vettä :( Se on ollut tungettuna kaapin nurkkaan pari viikkoa ja luulin jo, ettei sille tulisi käyttöä ennen ensi kesää, mutta sainkin vielä penkoa sen esille!

Sovelsin hiukan noissa yläosan reunuksissa, niihin olisi ohjeen mukaan tullut rapuvirkkausta, mutta en ole sitä ikinä tehnyt eikä tullut opeteltua nytkään. Virkkasin vaan kiinteillä silmukoilla tuon yläosan ympäri, jottei lerpahda. Nauha olis ollut vaan ketjusilmukkasoiro, mutta tein i-cordin, niin tuli mun mielestä siistimpi.