torstaina, maaliskuuta 16, 2006

Voi nyyh! En sitten päässyt osallistumaan neuletapaamiseen, koska en ollut eilispäivänä paikkakunnalla... Täytyy sitten odottaa kuukausi seuraavaa. No, ehdinpä ainakin harjoittelemaan lisää neulomisen saloja ennen sitä.

Olin muuten tosi ahkera (ainakin omasta mielestäni) turkoosin huivini kanssa tiistaina. Sain sen neulottua valmiiksi, tein siis yhden päivän aikana noin 1/3 siitä! Hämmästyin oikein, et kuinka nopeasti se sitten valmistuikaan, kun oli päivä aikaa keskittyä työteon sijaan harrastuksiin. Päättelyt tein eilisen aikana ja tänään päivemmällä lupaan kuvata sen tänne blogilleni.

Olin muutenkin neulemielessä ahkera tiistaina. Nimittäin puoli 8 illalla keksin, et voisin aloittaa neulomaan palmikkosormikkaita, kun kerran huivikin valmistui. Ehdin juuri sopivasti Vapaa Valintaan hakemaan lankaa. Ostin ihan tavallista luonnonvalkoista Nallea ja sain sormikkaat puikoille. Toinen sormikas valmistui jo ja toisessa mennään rannekkeen kohdalla.

Sain muuten sukset lainaan ja siitä tuli mieleeni, että tarvitsisin ehdottomasti hiihtosäärystimet! Hih, taidan olla aika välineurheilija... Mutta eihän sitä voi laduille lähteä ilman kunnon säärystimiä!

Ei kommentteja: